Koronakevään rajoitteet

Vuosi 2020, Covid-19 koronavirusinfektio iski myös Suomeen ja liikkumista rajoitettiin. Frisbeegolfia onneksi on voinut harrastaa koronakeväästä huolimatta. Fribavaanarin reissublogi vain ei oikein ole käynnistynyt, mutta josko nyt, kun rajoituksia on höllennetty.

Edelleen matkustamista rajoitetaan, mutta toistaiseksi rajoitukset koskevat ulkomaan matkailua. Kotimaassa olemme kevään aikana käyneet muutamalla radalla heittämässä fribavaanarina.

Suunnitelmissa oli kiertää enemmänkin erilaisia ratoja, mutta toistaiseksi saldo on varsin maltillinen. Olemme käyneet heittämässä vaihtelevalla menestyksellä Mikkelissä, Jaalassa, Anjalankoskella, Padasjoella ja kotiradoilla Heinolassa.

Muutamalla sanalla voisi edellämainituista kertoa; Mikkelissä kävimme Siekkilän radalla, vaikka olemme aiemminkin todenneet, että se ei ole meidän paikka niin pitihän sitä taas köydä kokeilemassa. Vain muutaman väylää heitimme, kun jo lähdimme pois, kun tuuli niin kylmästi ja maassa oli vielä hieman jäätä vaikka talvi olikin ollut varsin lumeton.

Jaalan rata oli mukava, siellä vaan ei voi käydä heittämässä kesäaikaan. Tosin tämä kesä saattaa olla kenties poikkeus. Radan käyttö kesäaiakaan on hieman rajoitetumpaa, kun alueella toimii myös kesäteatteri. Jaalan rata on kauniissa maalaismiljöössä, joten silmä lepää ihan vain maisemia katsellenkin. Väylät olivat sopivan pituisia minulle ja sieltä sai myös onnistumisen kokemuksia. Tällä radalla täytyy käydä joskus uudestaankin.

Jaalassa
Jaalan maalaismaisemia

Anjalankoskella poikkesimme ajellessamme Kotkasta kotia päin. Tämä rata sijaisti myös kauniissa ympäristössä joen varrella. Väylät menivät hieman liian paljon siksakiin, joten toista kierrosta 9-väyläisellä radalla ei tehnyt mieli lähteä heittämään.

Padasjoen radan kiersimme kokonaisuudessaan, se on ihan mukava metsäinen rata. Välillä tosin meinaa kunto loppua rinteitä ylös ja alas kiivetessä. Padasjoen radalla oli myös jotain muutostöitä työn alla, joten opasteet olivat hieman vääränlaiset. Veivät hieman peli-intoa, kun väyläkarttaa oli vaikea tulkita, kun siihen oli käsin tehty korjauksia. Lisäksi se puikkelehtii pururadan keskellä, joten lenkkeilijöitä joutui valitettavan paljon varomaan. Muuten väylät kivoja ja puustoa sopivassa määrin poistettu väylältä.

Sami Padasjoen radalla heittämässä

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *